Wednesday, May 21, 2014

Nouse sille vuorelle niin kuin olisit jo!

Tämä on niitä kohtia elämässä, kun kaikki on hetken musikaalia ja yli-empaattinen nunna laulaa totuudellisia ja rohkeita asioita:




Talvella ja keväällä kirjoittelin kovasti vanhan blogialustan puolella rohkeudesta, pelkojen hälventämisestä ja omien tavoitteiden saavuttamisesta. Asian yleispätevyydestä huolimatta taustalla tietenkin hiippaili jokin oma ajatus, oma tavoite. Nyt sen voi jo kertoa: rohkeus kannatti. Päätin, että valmiit muotit voi viskata tiskiveden mukana ikkunasta ulos ja olla juuri sellainen kuin haluaa olla välittämättä yhtään siitä, mitä joku muu minun valinnoistani ajattelee. Viikko sitten sain tiedon, että pääsin tohtorikouluun. Se oli minun tavoitteeni. Nyt siis asettakaamme seuraava tavoite:
  • Kirjoita väitöskirja
Ai häh miä vai? Okei!

Friday, May 2, 2014

Namedropping

Ulkona sataa lunta(!), vaikka henkisesti kevät on alkanut jo viikkoja sitten. Liekö sitten vuodenajan aiheuttamaa halua luoda nahkansa uudelleen, mutta olen viime aikoina rasittavuuteen asti pohtinut nimeäni ja sen vaihtamista. 

Olen aina osoittanut pakkomielteistä kiinnostusta nimiin. Tämä on osittain johtanut siihen, että olen lapsesta saakka kantanut nimeäni suorastaan jonkinlaisella pakahdutetulla ylpeydellä. Sukunimeni ei ole kovin yleinen ja jollakin tavalla olen liimautunut siihen ajatukseen, että on mukavaa olla ainoa samaa kokonimeä kantava henkilö Suomessa. Hyvin vakava identiteettikysymys siis tämä. 

Siviilisäätyni vaihtui vajaa kaksi vuotta sitten, mutta nimi säilyi. Emme päässeet sopimukseen yhteisestä nimestä – myönnän – minua suunnattomasti häiritsi mieheni nimen yleisyys. Asiaa ei helpottanut, että kälyni kantaa kaiken lisäksi samaa etunimeä kanssani. Nimi tuntui todella väärältä, aivan kuin varastaisin jonkun muun identiteetin. 

On oletettavasti mahdollista, että jo kahdessa vuodessa ihminen vanhentuu myös mieleltään ja alkaa suhtautua ympäristöönsä myötämielisemmin. Voisi sitä kai sopeutumiseksikin sanoa. Vanhoista tottumuksista voi ajan kuluessa irrottautua hitaasti ja huomaamattomasti niin, että jonakin sattumanvaraisena aamuna huomaa ajattelevansa aivan toisin kuin vielä hetki sitten. Mahdollista on myös, että kyse on hetkellisestä uudistumisen kaipuusta. (Näitä kausia tulee aina ajoittain. Toivotaan, ettei tämä ole sellainen.)

Tulevassa nimenmuutoksessani minua on mietityttänyt kovasti kaksi asiaa:

1) Miksi nimet ovat minulle niin tärkeitä? 

Ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä ei sananlaskuna oikein koskaan ole uponnut. Miten niin nimi ei liity ihmisen minään? Ehkäpä tällaisena ylianalyyttisena pohdiskelijana nimet näyttäytyvät minulle jonkinlaisena identiteetin olennaisimpina rakennuspalikoina. Ehkäpä olen ollut muuten itseni suhteen niin epävarma, että uniikki nimi aina ollut osoittamassa erikoisuuttani ainakin jossakin asiassa. (Ikään kuin nimeni olisi jotenkin omaa ansiotani)

Toinen puoli nimifiilistelyssäni on puhtaan esteettinen. Jotkut nimet vain kuulostavat ällöttävän hyviltä. Hyvä nimi voi olla joko äärimmäisen särmikäs ja kolahtava tai sitten kaunis kuin soljuva vesi. Pinnallista tai ei, aivoni tuntuvat ajattelevan, että nimen esteettisyys kärsisi yleisyyden lisääntyessä. Tiedän, että tämä ole oikeastaan totta. On olemassa kovin luotaantyöntäviä mutta harvinaisia nimiä, ja kuten vuosikausia märehdittyäni mieheni sukunimeä olen ymmärtänyt, se on yleisyydestään huolimatta oikein miellyttävä nimi. 

2) Miksi nyt?

Varsinaisesti tiedän kyllä miksi juuri nyt. Elämässäni tapahtuu sellaisia asioita, että nimen muuttaminen on nyt järkevämpää kuin esimerkiksi vuoden tai kahden päästä. Mutta ajankohdassa minua ennemmin mietiyttää se, miksi nyt ajatus kymmenistä kaimoista ei tunnukaan enää ahdistavalta. Tai ahdistaa se edelleen, mutta pidän siitä huolimatta todennäköisenä, että olen elokuun loppuun mennessä muuttanut nimeni. Ja ajatus siitä, että minulla on puolisoni kanssa sama nimi, tuntuu todella hyvältä. 

Ehkäpä minä olen siis muuttunut ja vahvistunut niin, että en tarvitse enää tyttönimeni klaania taakseni? Ehkäpä olen vihdoin ja lopullisesti ymmärtänyt olevani osa myös toista perhettä?