Kuusi kuukautta edellisestä tekstistä, hopsan.
Tämän kuun lopussa tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun aloitin kirjoittamisen vanhan blogialustan puolella (vanhat tekstit ovat edelleen olemassa) ja sen jälkeen tahti on - krhm - hieman hidastunut. Turhat itsesyytökset kuitenkin pois - kirjoitan silloin, kun siltä tuntuu.
Huonosta kirjoitusaktiivisuudesta (ja puhtaasta laiskuudesta) huolimatta olen mietiskellyt bloggaamista yleisesti. Seuraan blogimaailmaa päivittäin, ja tiedän hämmentävän paljon asioita ihmisistä, joita en ole koskaan tavannut. Siksi en ole ehkä osannut luontevasti palata tänne kirjoittamaan: kuten edellinen postaukseni osoittaa, kirjoittaminen on osin terapiaa, ja viime kuukaudet olen pähkäillyt asioita ennemmin päiväkirjan parissa. (Ei huolta! Mitään varsinaista kriisiä ei ole meneillään, mutta toisinaan ihmisen on hyvä pysähtyä ja kyseenalaistaa.) Eroni kovin suosittuihin bloggaajiin tuntuukin olevan se, että olen yksityisyyteni tiettyjen osien suhteen vielä hieman säikky.
Oman kirjoittamiseni eräs pysäyttäjä on myös itsekritiikki. En piiskaa itseäni huonosta kirjoittajuudesta, vaan kerta toisensa jälkeen ihastuneena ärsyynnyn, kun jokin toinen ja varsin pätevä bloggaaja kirjoittaa juuri sellaisista asioista/ilmiöistä/tuntemuksista, joita itse fiilistelee. Ajatus "tuo teki sen jo!" toimii hieman liiankin hyvin tekstien sensuroijana ennen kuin ne ovat edes päässeet kirjainmerkeiksi tietokoneen ruudulle. Siinäpä onkin itselleni yksi bloggaamisen järkevyyden peruskysymyksistä: mitä sellaista minulla on lukijalle tarjottavana, mitä muilla kirjoittajilla ei ole? Olen hieman kyvytön toimimaan kaikenlaisissa tilanteissa, joissa oma roolini on epäselvä. Olisiko tässä kehityskohde tulevalle vuodelle? Vai kannattaako näissä tilanteissa vain jättää kirjoittaminen muille? Riittääkö oma persoona? Sokerikulhollahan kun ei varsinaisesti ole muuta punaista lankaa kuin se, millaista on luovia luovan työn maailmassa ja siinä sivussa tunnelmoida elämää yleisesti. Ei ehkä mikään erityinen kuningasajatus tämä, mutta sitäpä ei kuitenkaan teidä, mihin kaikki johtaa.
Bloggaamiseen kuuluu lisäksi olennaisesti tämä ajan hermolla eläminen eli sosiaalisuus. Omasta laiskuudestani johtuen yhteyksien luominen, lukijoiden houkuttelu ovat jääneet olemattoman panostuksen vuoksi. Vanhalla blogialustalla yhteisöllisyys oli kovin helppoa, mutta siinäkin oli miinuspuolensa. En harrasta uusien vuosien lupailuja, mutta niin kauan kuin kirjoittaminen on mielekästä puuhaa, tähän voisi suhtautua suuremmalla rakkaudella ja pieteetillä. Lupausten sijaan kehtasinkin röyhkeästi pyytää universumilta ja itseltäni kahta asiaa: voimaa ja kärsivällisyyttä. Luulenpa, että tämän harrastuksen parissa erityisesti jälkimmäinen tullee tarpeeseen.
Ps. Uusi vuosi - uusi kuosi!
